BabyOriental
Helppoa ja iloista tanssillista liikuntaa yhdessä lapsen kanssa
BabyOriental on tanssillista yhdessäoloa lapsen kanssa. Tunti sopii kaikille, osallistumiseen ei vaadita tanssitaitoa tai erityistä rytmitajua. Tarkoituksena on tutustua rennolla tavalla itämaisen tanssin liikekieleen, erilaisiin rytmeihin, musiikkiin ja yhdessä liikkumiseen. Tanssin lisäksi tunneilla tehdään lihaskuntoliikkeitä ja venyttelyjä. Vauva voi olla mukana rintarepussa, kantoliinassa, sylissä tai lattialla.
Itämainen tanssi vaikuttaa suotuisasti keskivartalon lihasten hallintaan. Tanssiessa selän syvät lihakset vahvistuvat ja välilevyjen aineenvaihdunta vilkastuu. Jumiutunut selkä saa eloa, ryhti paranee ja hartia- ja niskakivut helpottavat. Itämainen tanssi on mainio keino kuntouttaa ja vahvistaa myös lantionpohjaa. Tutkimusten mukaan sillä on lantiopohjan lihasten sekä tahdonalaista että spontaania aktivoitumista lisäävä vaikutus.
Tanssista hyötyvät sekä äiti että lapsi. Äiti saa hyvää liikuntaa ja tapaa muita äitejä. Tanssiminen rentouttaa ja virkistää mieltä. Kantoliinassa tai sylissä ollessaan pienikin vauva aistii liikkeen ja samalla hänen tasapaino ja liikeaistinsa kehittyvät. Tanssiminen yhdessä kehittää myös vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutussuhdetta. Tutkimusten mukaan lapsen kanssa kontaktissa oleminen ja yhdessä liikkuminen rytmikkäästi musiikin tai lorun tahdissa kehittävät myös kognitiivisia taitoja ja lapsen luonnollista puheen kehitystä. Lapsi oppii kuuntelemaan erilaisia musiikkeja ja olemaan muiden samanikäisten kanssa. Isompi lapsi voi hyvin leikkiä omia leikkejään äidin tanssiessa tai tanssia mukana oman kiinnostuksen mukaan.
Paikka ja aika:
Pitäjänmäki maanantaisin klo: 11.00 – 11.45, 30.8 – 22.11.2010
Ei tuntia 11.10. (syysloma). Yht. 12 krt
Kamppi keskiviikkoisin klo: 14.00 – 14.45
I-kurssi: 1.9. – 6.10.2010, yht. 6 krt
II-kurssi: 20.10. – 24.11.2010, yht. 6 krt
Jos haluat osallistua tunneille koko kaudeksi, voit ilmoittautua molemmille kursseille (I ja II).
II-kurssille voi osallistua, vaikkei olisi käynyt I-kurssilla.
Kurssimaksu:
Pitäjänmäessä 104 € / kausi (12 krt)
Kampissa 60 € / kurssi tai 104 € koko kausi (12 krt)
Ohjaaja: Tuuli Järvi
Ilmoittaudu ryhmään tästä.


