Ohjaajat
Elina Vähäaho
Olen Kirppanoiden omistaja ja ammatiltani fysioterapeutti sekä PhysioPilates-ohjaaja. Päiväni pitävät kiireisinä 3-vuotias Sanni ja pian 1-vuotias Seela sekä kaksi riehakasta koiraa. Harrastamme lasten kanssa Perhejumppaa sekä uintia ja omalla ajallani tykkään käydä kuntosalilla sekä lenkkeillä koirien kanssa. Kirppanoissa olen ohjannut ryhmiä vuodesta 2005. Sitä ennen olen vetänyt erilaisia lasten ja aikuisten jumppia mm. Helsingin Naisvoimistelijoissa. Olen erikoistunut raskaana olevien ryhmien ohjaamiseen ja käynyt mm. MammaKimppa- sekä Jooga synnytysvalmennuksena -koulutuksen. Lisäksi olen kouluttautunut lasten liikunnan ohjaamiseen käymällä erilaisissa koulutuksissa ja ohjaajaideapäivillä. Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaamme!
Tuuli Järvi
Olen kuusivuotiaan vilkkaan tytön äiti ja ammatiltani fysioterapeutti. Olen ohjannut tanssi- ja joogatunteja sekä ryhmäliikuntaa pääkaupunkiseudulla vuodesta 2000. Minulla on jooganohjaajan, itämaisen tanssin opettajan ja FysioKimppa-ohjaajan koulutus sekä tanssiterapeutin tutkinto (TEAK 2000). Liikunnan soveltaminen erilaisille ryhmille innostaa löytämään ohjaamisesta uusia puolia ja tekee työstä mielenkiintoista. Luovuus ja liikkumisen vaikutukset fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin ovat lähellä sydäntäni. Tuulin kotisivut
Taru Meriläinen
Olen 33-vuotias kolmen lapsen äiti. Päätyöni on viimeaikoina ollut kotiäiti sekä perheliikunnan vetäjä. Olen harrastanut liikuntaa koko elämäni, mm. rytmistä kilpavoimistelua ja balettia. Kilpaurani jälkeen myös aerobic ja sali ovat tulleet tutuiksi. Lasten liikuntaan tutustuin paremmin oman esikoiseni kanssa käydessäni ahkerasti vauva- ja tenavajumpissa sekä liikuntaleikkikoulussa. Aloitin itse lapsi-vanhempi ryhmien ohjauksen syksyllä 2005.
Jonna Suonio
Olen 34-vuotias, 2-vuotiaan tytön ja keväällä 2010 syntyneiden kaksosten äiti. Lastenliikunta on ollut esikoisen syntymän jälkeen lähellä sydäntäni. Mielestäni on tärkeää oppia jo vauvaiästä alkaen, että liikunta on upea asia ja että siitä tulee myös luonnollinen osa elämää. Olen suorittannut ammattitutkunnon aikuisten- sekä lastenliikunnasta sekä käynyt vauva- ja juniorliikunnanohjaaja koulutuksen. Aloitin ohjaamisen muksu-, taapero sekä äiti-vauva jumpissa Alisa tyttöni kanssa hänen ollessaan 4 kk. Aikuisliikunnan ohjaamisesta minulla on noin 12 vuoden kokemus eri tahoille Helsingin alueella. Tunneilla nähdään!
Eveliina Niva
Olen ohjannut ryhmiä Kirppanoissa syksystä 2010. Olen valmistunut tanssijaksi Outokummusta nyky- ja uudentanssin linjalta ja aikaisemmin myös Seinäjoen Amk:n sosiokulttuurisen työn koulutusohjelmasta. Lasten ja nuorten liikunnan ohjaamisen aloitin jo nuorena tyttönä Naisvoimistelijoissa ja lapseni Alman myötä lasten liikunta on palannut elämääni. Tervetuloa mukaan liikkumisen riemuihin!
Johanna Väänänen
Olen liikunnanohjaaja ja Personal Trainer koulutukseltani. Olen tehnyt töitä liikunnan parissa koko ikäni; milloin valmentanut telinevoimistelua, yleisurheilua, milloin ohjannut lapsijumppaa, vauvajumppaa ja aikuisten ryhmäliikuntatunteja sekä tehnyt Personal Trainerin töitä. Minulla on kolme lasta 5 v, 3 v, ja 1 v. Ensimmäisen lapseni syntymän jälkeen ajauduin takaisin lastenliikunnan pariin ja omien lasten innoittamana olen alkanut pitää yhä enemmissä määrin lasten tunteja. Tunneillani toivon, että jokainen kokee liikkumisen iloa niin vanhempi kuin lapsi!
Essi Peltoniemi
Olen 25-vuotias fysioterapeutti ja kouluttautunut PhysioPilates- ohjaaja. Olen työskennellyt yksityisessä kuntokeskuksessa ryhmäliikuntavastaavana, mutta nyt jatkan kasvatustieteen opintoja Helsingin yliopistossa. Lasten ja nuorten liikunnan ohjauksen aloitin Salpausselän naisvoimistelijoissa jo yläasteikäisenä. Siitä asti olen ohjannut erilaisia liikuntaryhmiä sisäpyöräilystä BodyPumppiin ja Zumbasta Pilatekseen. Pilates on kuitenkin ehdottomasti lähinnä sydäntäni! Toivotan Sinut tervetulleeksi tunneilleni nauttimaan liikunnan ilosta!
Minna Häkämies
Olen 4,5- ja 2,5-vuotiaiden reippaiden tyttöjen äiti. Liikunnan ohjaukseen olen hakenut oppia Perheliikunta-, Zumba ja Callanetics-ohjaaja koulutuksista, sekä erilaisilta virikepäiviltä ja seminaareista. Oma lajini on Callanetics voimistelu, jota olen ohjannut jo vuodesta 2000. Oman perheen perustamisen myötä innostuin myös Perheliikunnan ohjaamisesta. Liikuntataustaani kuuluu myös baletti. Tällä hetkellä ohjaan Perheliikuntaryhmiä, Aikuinen-vauvajumppaa, Callanetics-voimistelua ja Zumbaa eripuolilla pääkaupunkiseutua. Ohjaan Kirppanoissa Viikissä ja Pitäjänmäellä kotiäitien Zumbaa, taapero- ja lastentanssia sekä Asahia. Tervetuloa mukaan iloiseen menoon ja nauttimaan liikkumisesta!
Sannamari Männikkö
Olen 30-vuotias, 8kk ikäisen pikku neidin äiti, ammatiltani olen toimintaterapeutti. Valmistuin keväällä 2005. Ennen äityislomaani ehdin työskennellä 5-vuotta vammaisryhmien parissa ohjaten niin kädentaitoja kuin liikuntaakin. Kokemusta on myös karttunut erityislapsi-ryhmien parissa sekä päiväkodissa, jossa työskennelin 4-5-vuotiaiden lasten ryhmässä opettajana. Tanssi on kuulunut harrastuksiini pikku tytöstä asti ja tällä hetkellä Bailatino sekä Afro ovat vieneet sydämeni. Äitiyslomalla kouluttauduin Nuoren Suomen järjestämällä kurssilla lastentanssin ohjaajaksi ja aloitan syksyllä 2011 ohjaamaan lastentanssitunteja Vallilassa. Koen tanssin soveltamisen kaiken ikäisille tärkeänä, tunneillani tanssi lähtee iloisesta ja innostavasta ilmapiiristä jossa jokaisella lapsella on mahdollisuus onnistua ja löytää tanssin ilo. Tervetuloa tunneilleni!
Anne Penttilä
Olen 32-vuotias kahden lapsen (2v ja 4v) äiti. Koulutukseltani olen fysioterapeutti ja PhysioPilatesohjaaja. Ensimmäisen raskauden myötä huomasin Pilateksen positiivisen vaikutuksen ja siitä lähti taival Pilateksen parissa. Ohjasin Kirppanoissa PhysioPilates-tunteja ensimmäisen kerran syksyllä 2009. Nyt palaan innolla takaisin ohjaamaan tunteja ja kannustamaan kokonaisvaltaiseen kehonhuoltoon Pilateksen avulla.
Martta Mäkinen
Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 2007, mistä lähtien olen tehnyt fysioterapeutin töitä toiminimellä eri tahoille, pääasiassa ohjannut erilaisia ryhmiä selkäjumpasta joogaan. Pari vuotta sitten kävin PhysioPilates-koulutuksen ja hurahdin lajiin lopullisesti, sillä hyvä olo lähtee sisältäpäin ja pilates on mielestäni loistava tapa huoltaa niin kehoa kuin mieltä! Kirppanoissa aloitin ohjaamisen syksyllä 2009, viime vuoden pidin taukoa opiskellessani Saksassa, mutta nyt aloitan taas uudella innolla ja uusilla ideoilla! Tervetuloa mukaan opettelemaan hyvää oloa!
Hanne Kalliomäki
Olen 37-vuotias fysioterapeutti ja 1,5-vuotiaan pojan äiti. Olen tällä hetkellä hoitovapaalla ja työskentelen satunnaisesti yliopistollisella eläinsairaalalla eläinten parissa. Poikani kanssa harrastan muskaria, Taaperotanssia, uintia sekä kanteleen soittoa. Muu vapaa-aikani meneekin sitten kolmen koiramme sekä islanninhevoseni parissa. Omaa urheilijataustaa löytyy niin hiihdon, jalkapallon kuin salibandynkin puolelta. Myös ratsastusta olen harrastanut pikkutytöstä lähtien. Fysioterapeutiksi olen valmistunut 1997. Olen myös suorittanut urheilufysioterapian sekä eläinfysioterapian erikoistumisopinnot sekä manipulatiivisen fysioterapian erikoistumisopintoni ovat vielä kesken. Minulla on myös akupunktiokoulutus. Erilaisia aikuisryhmiä olen ohjannut vuodesta 1996. Nyt parin vuoden ryhmänohjaustauon jälkeen innostuin oman raskauden ja äitiyden kautta ohjaamaan erityisesti raskaana oleville ja synnyttäneille tarkoitettuja PhysioPilates ryhmiä. Tervetuloa nauttimaan liikunnasta ja oman kehon hallinnasta niin raskauden aikana kuin synnytyksen jälkeen.
Miia Vauhkonen
(äitiyslomalla, sijaistaa)
Olen 1,5 –vuotiaan Veikka-pojan sekä keväällä 2011 syntyneen vauvan äiti. Olen koulutukseltani Liikunnanohjaaja (AMK) ja erikoistunut erityisryhmien liikunnanohjaamiseen. Kokemusta erilaisten ryhmien ohjaamisesta löytyy vauvauinnista vanhainkodin tuolijumppiin ja satujumpista bodypumppiin. Omiin harrastuksiini on aikoinaan kuulunut joukkuevoimistelua, ryhmätanssia ja kilpa-aerobiccia. Kehonhallintaa ja liikkuvuutta vaativista harrastuksista juontaa juurensa myös kiinnostukseni pilatekseen, jonka puitteissa olen kouluttautunut perustason ohjaajaksi syksyllä 2007 ja tänä syksynä täydennän osaamistani PhysioPilateksen jatkokoulutuksella. Pilates tarjosi minulle helpotusta raskauden tuomiin muutoksiin kehossa ja synnytyksestä toipumiseen. Nyt ohjatessani toivon että voin laittaa hyvän kiertämään.
Sophia Morelius
(äitiyslomalla, sijaistaa)
Olen iloinen ja positiivinen, kolmen pienen lapsen äiti, joka on harrastanut kaikkea ratsastuksesta pilatekseen. Valmistuin fysioterapeutiksi Westfälische Wilhelmsin yliopistosta Saksassa v. 1995. Työskentelin kaksi vuotta vaikeavammaisen miehen avustajana Helsingissä. Tämä viisas mies sai minut ottamaan uusia haasteita vastaan, joten lähdin Norjaan ja toimin siellä kaksi vuotta kuntoutuskeskuksen osastonjohtajana. Suomessa toimin yrittäjänä neljä vuotta, ennen kun päätimme mieheni kanssa kokeilla jotain uutta. Muutimme v. 2003 Sveitsiin kolmeksi vuodeksi. Olin Bernin Yliopistollisessa sairaalassa kuntoutuspuolella fysioterapeuttina töissä kunnes esikoisemme syntyi. Asuimme vielä vuoden Ruotsissa, mutta toisen tyttäremme synnyttyä palasimme Suomeen. Olen palannut juurilleni ja nyt työskentelen taas innoissani yritykseni nimissä. Olen käynyt monia mielenkiintoisia jatkokoulutuksi (mm. PhysioPilates- laatu-, akupunktuuri-, eläinfysioterapia). Olen iloinen siitä, että saan jakaa ammattini sekä äitiyden ja harrastukseni kautta tulleita kokemuksia ja inspiroivia ideoita BabyPilates tunneillani! Olet lämpimästi tervetullut mukaan nauttimaan yhteisestä iloisesta hetkestä vauvasi kanssa!
Mari Oksman
(sijaistaa)
Olen valmistunut Method Putkisto Pilates -ohjaajaksi tammikuussa 2008. Ryhmäliikunnanohjaajana olen aloittanut jo aiemmin, mutta Pilates on vallannut työaikaa ja sydäntä aina vain enemmän. Tutustuin Pilatekseen viisi vuotta sitten saadakseni tukea kestävyysurheiluun ja nykytanssiharrastukseeni. Naisvoimistelutausta edesauttoi, että laji tuntui heti omalta. Pilatesinnostuneisuus on vienyt minua useisiin lisäkoulutuksiin. Tällä hetkellä erityistä huomiota ovat saaneet Baby- ja PowerPilates. Haluan johdattaa mahdollisimman monen omalle pilatespolulleen, ja kannustaa jo lajia harrastavia uusiin oivalluksiin. Työskentely sisältä ulospäin on todella palkitsevaa.
Anni Puuperä
(sijaistaa)
Olen 27-vuotias tanssinopettaja Helsingistä. Pääaineeni opinnoissani on ollut nykytanssi ja jazztanssi, näiden lisäksi ohjaan balettia, improvisaatiota ja luovaa liikuntaa. Tanssin opettamisen ohella opiskelen kasvatustiedettä Helsingin yliopistossa. Minulla on kokemusta lastentanssin opettamisesta koulutukseni aikana tekemieni opetusharjoittelujen myötä. Olen myös tehnyt sijaisuuksia päiväkodeissa ja työskennellyt erilaisissa lastentapahtumissa.
Heli Keskikallio
(sijaistaa)
Olen valmistunut tanssinopettajaksi Savonia-ammattikorkeakoulusta 2010. Työskentelen tällä hetkellä eri tanssikouluissa pääkaupunkiseudulla ja välillä vähän kauempanakin opettaen lastentanssia, jazztanssia, nykytanssia ja balettia. Kokemusta lasten kanssa olen kartuttanut monissa tanssikouluissa eri-ikäisten lasten parissa aina 2-vuotiaista teini-ikäisiin.
Janika Niskanen
Olen harrastanut sirkusta 14 v. Lappeenrannan nuorisosirkuksessa, lajinani käsilläseisonta. Olen opettanut sirkusta n. 10 vuotta, etupäässä lapsille ja nuorille. Lisäoppia sirkusryhmien ohjaukseen olen hakenut erilaisilta tanssi- ja koreagrafiakursseilta. Opetan tällä hetkellä Kirppanoiden lisäksi Pukinmäen sirkuskoulussa.
Teija-Liisa Ranta
Olen kolmen lapsen, nyt jo nuoren aikuisen, kasvattama äiti ja vanha konkari odottavien ja synnyttäneiden äitien sekä vauva- ja tenavavoikkien ohjauksessa. Vuosina 1989-2004 olen ohjannut näitä ryhmiä säännöllisesti n.10-25 tuntia viikossa. Olen kouluttanut vauvavoikkaohjaajia ja ohjannut useita vuosia itse kehittämäni tuntimallin mukaisia lantionpohjanlihasten jumpparyhmiä sekä rentoutusryhmiä odottaville äideille ja myös odottaville pariskunnille. Vuonna 2000 valmistuin seksuaalineuvojaksi ja sen jälkeen pari- ja seksuaaliterapeutiksi, erityistason seksuaaliterapeutiksi 2005, jolloin sain myös Pohjoismaisen (NACS) auktorisoinnin. Työni on yksi intohimoistani!
Marjo Vainikka
(Sijaistaa, äitiyslomalla 04/09 alkaen)
Olen peruskoulutukseltani erikoissairaanhoitaja ja liikunnanohjaaja. Päätoimisena liikunnaohjaajana aloitin 2003 ja ohjattavien ikä on vaihdellut 0-92-vuotiaisiin, joukossa on ollut myös erityisryhmiä. Olen ohjannut lasten liikuntaa urheiluopiston perheleireillä ja lasten liikuntaleireillä. MLL:n perhetyöntekijänä järjestin usein lapsille jumppatuokioita tai sitten energiaa purettiin ulkoleikkien tiimellyksessä. Esikoiseni Roopen kanssa aloitimme vauvajumpan ohjaamisen kun Roope oli 3kk. Myöhemmin hän toimi apuohjaajana myös taaperojumpassa. Aloitin Kirppanoissa Pitäjänmäen ja Kampin ryhmien ohjaamisen tammikuussa 2009. Toimin lisäksi vauva- ja perheuintiohjaajana sekä ohjaan kuntojumppaa.
Katja Haanperä
(Sijaistaa)
Olen 10- ja 8-vuotiaiden koulupoikien ja 4-vuotiaan tytön äiti. Koulutukseltani olen lastenohjaaja, liikunnan ohjaukseen olen hakenut oppia Perheliikunta-, Vauvavoikka- ja Kuntotanssiohjaajakoulutuksista, sekä erilaisilta virikepäiviltä ja seminaareista. Oma lajini on Itämainen tanssi ja tanssiryhmiä olen ohjannut jo vuodesta 1995. Oman perheen perustamisen ja lastenohjaajan koulutuksen myötä innostuin myös Perheliikunnan ohjaamisesta; ensimmäisen kerran ohjasin Aikuinen-lapsi liikuntaa -03 ja Itämaisen tanssin äiti-vauva ryhmää -05. Tällä hetkellä ohjaan Perheliikuntaryhmiä, Itämaista tanssia, jumppaa ja Aikuinen-vauva tanssia eripuolilla pääkaupunkiseutua. Ohjaan Kirppanoissa Tapiolan Taaperojumppaa ja Tanssillista Vauvajumppaa sekä BabyOriental -kurssia Kampissa.
Pasi Lind
(ei tunteja 2011)
Ohjaan Kirppanoissa Isä-lapsi -jumppaa ja Vauhtijumppaa 3-5 v. lapsille syyskaudella 2010. Olen kolmen lapsen isä ja kokenut ohjaaja sekä valmentaja. Olen tehnyt useita vuosia töitä aivan pienten ja isompien lasten parissa. Olen myös ollut mukana kirjoittamassa Viikarit Vauhdissa -kirjaa. Tällä hetkellä työskentelen mm. Terve Urheilija-kouluttajana, Suomen Judoliiton kouluttajana sekä Nuoren Suomen Liikuntaleikkikoulu-ohjaajana.


